Tarina




Vuonna 2011 CrossFit -harjoittelu oli täyttänyt vuorikiipeilystä innostuneiden kaverusten vapaa-aikaa. CrossFit-treeni toi kaivattua voimaa kiipeilysuorituksiin, piti hapenottokykyä yllä ja se oli sekä vaihtelevaa että hauskaa. Pohdittiin, että rakennetaan oma pieni treenisali, jossa voidaan porukalla treenata seuraavia kiipeilyreissuja varten, ja jonne voidaan tuoda yksilöasiakkaita.

Etsittiin CrossFit Inc. tarjoama koulutus ja ostettiin lentoliput Tanskaan – entisessä YK:n sotilastukikohdassa järjestettiin nimittäin Level 1 -koulutus. Jo paluumatkalla visio oli selvä ja sopivien tilojen etsiminen saattoi alkaa.

Jukkis, Kim ja Arri perustivat CrossFit 8000 -valmennuskeskuksen vuonna 2012 Espoon Kivenlahteen. Nimen alkuperää innoitti perustajien yhteinen kiinnostuksen kohde vuorikiipeily ja kasitonniset vuoret. Alusta asti oli selvää, että toiminta tulee olemaan hieman isompaa kuin alussa kaavailtu ”oma pieni treenisali”. Pääkaupunkiseudun suurin ja monipuolisin CrossFit-keskus aukesi.




Yhteisö kasvoi asteittain pienen kaveriporukan treenipaikasta suuremmaksi valmennuskeskukseksi palvellen erilaisia asiakasryhmiä vauvoista vaareihin – silti positiivinen ja tsemppaava treeni-ilmapiiri onnistuttiin säilyttämään. Palautekyselyssä treenaajamme ovatkin arvioineet tärkeimmäksi tekijäksi salilla vallitsevan hyvän fiiliksen ja esimerkiksi vuonna 2016 salimme valittiinkin Länsiväylä-lehden järjestämässä äänestyksessä Espoon positiivisimmaksi yhteisöksi. Kasitonnisen ympärille kasvanutta yhteisöä saammekin kiittää mahtavista hetkistä.

CrossFit-harjoittelusta on muodostunut tärkeä osa arkipäivää ja hyvinvointia niin perustajillemme kuin kaikille Kasitonnisen jäsenille. Ympärillämme on kasvanut suuri valmennusammattilaisten joukko, joka kykenee tarjoamaan erittäin korkealaatuista valmennusta eri kohderyhmille. Matkalle kohti huippua tiimimme on elänyt ja mukaan olemme saaneet sitoutuneita ammattilaisia. Tällä hetkellä Kasitonnisen osakkaina toimivat Jukkis, Arri ja Pasi, jotka toivottavat sinut avoimin mielin tervetulleeksi salillemme ja liittymään joukkoomme juuri sellaisena kuin olet.




Osa 2 Lahti:

Jo pidempään kasvanut valmentajajoukkomme on etsinyt uutta paikkaa boksille, jotta pääsisimme levittämään CrossFit ilosanomaamme myös Espoon ulkopuolelle. Vihdoin vuonna 2020 sellainen löytyi Lahdesta, kun pääsimme mukaan uuteen Salpausselkä Park -liikuntapuistokokonaisuuteen.

Paluu Pasin syntymäpaikkakunnalle ja Arrin nuoruusmuistoihin sai tulta alle, kun hallia alettiin suunnittelemaan tosissaan. Unelmien CrossFit -salia päästiin suunnittelemaan alusta asti CrossFit -harjoittelun tarpeisiin ja uuden salin on määrä avautua keväällä 2022. Tervetuloa tutustumaan!